Siilin nuoret- hankeen kohtaamispaikka on avattu
Siilin nuoret- hankeen tilat ovat avatuneet osoitteessa Kuiluntie 5, 2. kerroksessa aivan Siilinjärven keskustan ytimessä.
Hanke on käynnistynyt elokuussa ja olemme ehtineet työskennellä sen parissa jo useamman kuukauden. Olemme saaneet jo hyvin toiminnan pyörimään vaikkakin alku oli vähän haasteellinen puuttuvien toimitilojen suhteen. On ollut ilo huomata mitenkä hauskaa meillä on ollut hankkeen parissa kun on sekoitettu Helsingin Diakonialaitoksen Vamoksen työntekijät ja Siilinjärven kunnan nuorisotoimen työntekijät. Olemme saaneet myös hyvän vastaanoton yhteistyötahojen ja nuorten keskuudessa. Meillä on jo reilusti valmennettavia nuoria mukana toiminnassa.
Loppusyksyn aikana on tarkoitus saada viimeiset tavarat paikoilleen ja järjestää avajaiset, uratarinoita esittelyjä Ahmon koulun 9-luokkalaisille ja pieniä toimintapajoja nuorille. Tammikuussa meillä alkaa pyörimään meidän tiloissa ohjaus- ja neuvontapalvelut tiistaista torstaihin kello 10-15 ja keskiviikkoisin ryhmävalmennus nimeltään Näkymä – kohti työtä ja opiskelua.
Hankkeen rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR)/ Etelä-Savon ELY-keskus, Helsingin Diakonissalaitos ja Siilinjärven kunta. Hanke toteutetaan ajalla 1.8.2021 – 31.7.2023.
Tervetuloa tutustumaan meidän toimintaan!
Terveisin:
Jussi Sutinen, Liisa Pääkkönen, Suvi Eskola & Jarno Andronoff