Kampanjan teema: Arjen valojuhlaa -valoa arkeen!
Siilinjärveltä vuonna 2020 alkunsa saanut Kotikulmat valoissa -valaistuskampanja laajenee Pohjois-Savon alueelle 30.10 – 30.11.2021. Teemana on ”Arjen valojuhlaa – valoa arkeen”. Kampanjalla halutaan muistuttaa iloa tuottavista ja arjen jaksamista lisäävistä asioista pimeänä aikana. Mukaan kampanjaan on kutsuttu yhdistyksiä, yrityksiä, organisaatioita ja yksityisiä ihmisiä. Kampanjan aikana eri organisaatiot valaisevat kohteitaan.
Kampanjan tavoitteena on laajentua osallistavaksi, kaikkien pohjoissavolaisten yhteiseksi toiminnaksi, johon mahdollisimman moni osallistuu valaisemalla omia kohteitaan ja jakamaan niitä somessa hashtagilla #kotikulmatvaloissa. Asukkaita kutsutaan tekemään myös valon tekoja toisilleen eri tavoin, esim. kutsumaan yksinäisen kynttiläillalliselle tai laittamaan lyhdyn ovelle tervetulon merkiksi.
Valaistuskampanjan aikana järjestetään myös tapahtumia, joiden teema liittyy jollain tavalla valoon. Kaikki Pohjois-Savossa järjestettävät Kotikulmat valoissa -tapahtumat kootaan Kuopion Seinälle Tapahtumaportaali (kuopionseina.fi)
Kampanjan aikana halutaan nostaa esiin myös kulttuurin merkityksellisyyttä: Kulttuuri vaikuttaa niin fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisestikin. Kulttuurilla on lukuisia todennettuja hyvinvointivaikutuksia. Lisäksi kulttuurilla on taloudellista painoarvoa. Kulttuurisesti kiinnostavat alueet houkuttelevat luovaa osaamista ja matkailijoita alueille. Luovilla ratkaisuilla voidaan lisätä tuottavuutta. Ennen koronapandemiaa luovat alat työllistivät Euroopan tasolla yli kaksi kertaa enemmän kuin autoteollisuus ja tietoliikenne yhteensä. Suomessa työllisiä oli n.135.000 ja kulttuurin osuus bruttokansantuotteesta 3,3% (EY-tutkimus, 2021).